Lohirinteen aikuiset

Lohirinteen aikuisilla on vahva pohja mm. terveys-, sosiaali- ja kasvatusalan tehtävistä. Monipuoliset koulutustutkintomme takaavat myös moniammatillisen työryhmämme ammattipätevyyden. Hoitotyössämme korostuu vahvasti mm. perhetyö ja ratkaisukeskeisyys.

Suhosten perhe toimii Lohirinteen tukipilarina. Vanhempina ovat Päivyt ja Janne. He ovat toimineet alkuaan yhdeksälle lapselle tukiperheenä, mutta vuosien myötä toiminta on muuttunut ammatilliseksi perhekodiksi. Perhekotivuosia on jo takana 13 ja lapsia on lähtenyt maailmalle jo useampi.

Työntekijämäärämme vaihtelee lapsimäärän ja tarpeen mukaisesti.

Lohirinteen arkeen osallistuvat usein myös Päivytin ja Jannen neljä biologista lasta. He ovat jo muuttaneet maailmalle, mutta käyvät silti usein Lohirinteessä ja Lohirinteen lapset myös vierailevat heillä usein.

Joukossamme on usein myös alan opiskelijoita.